Vantaan kaupunginvaltuuston kokouksessa 27.4. pidettiin lähetekeskustelus taloussuunnitelmakauden 2027-2030 evästykseksi. Asioita olisi ollut vaikka kuinka paljon nostettavissa, mutta kahteen minuuttiin valitsin muutaman noston, erityisesti nyt lautakunnan puheenjohtajan ja koulutusalan roolista katsottuna.
Selvää on, että talous lähtee nousuun työpaikkojen kautta. Tarvitaan siis yrityksiä, investointeja ja tilauksia. Maamme hallitus on tehnyt hyvää työllisyyspolitiikkaa, pyrkinyt madaltamaan työllistämisen kynnystä, helpottamaan eri kokoisten yritysten toimintaedellytyksiä ja panostanut nuorten työttömien asemaan. Nyt on täysin väärä hetki laittaa kapuloita rattaisiin ja pyrkiä vähentämään esimerkiksi määräaikaisten työsuhteiden osuutta. Aivan kaiken pituiset työsuhteet ovat arvokkaita. Meillä ei ole varaa jättää mitään työtä tarjoamatta, saati vastaanottamatta. Ajattelen, että suojaosan poistoa olisi tarpeen pikaisesti tarkastella uudelleen ja virittää se muotoon, jossa vähäisenkin työn vastaanottaminen kannattaa ja tuo jopa hieman lisää tukirahaa.
Kaikki talousratkaisut eivät ole yksin Vantaan käsissä, vaan suhdanteisiin vaikuttaa maailmapoliittinen tilanne. Ja Vantaalle se osuu isosti: rakentamisen alho ja lentokenttäalueen työpaikat – mm. näiden myötä verotulojen jyrkkä pudotus ja ennätystyöttömyys. Erityisen huolissaan meidän tulee olla nuorista, joiden tulevaisuususko on koetuksella.
Lisäksi on hyvä pitää mielessä viisaan ajattelijan, Esko Ahon, toteamus: Yhteiskuntaa kannattelee markkinatalous ja yksityinen talous. Julkinen talous elää sen varassa. Nyt ajatellaan, että julkinen talous elää omaa elämäänsä ja voi ruokkia yksityistä taloutta. On totta, että julkinen talous on paisunut. Emme taatusti käytä verovaroja tehokkaasti.
Tässä valtuustopuheeni taloussuunnitelman evästykseksi kutakuinkin sanasta sanaan.
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja kokoustamme seuraavat kuulijat,
Sanon sen suoraan: missä tempoilu, siellä tehottomuus.
Ja kääntäen – missä ennakoitavuus, siellä tulokset.
Tarvitsemme kokonaisvaltaisen neljän vuoden suunnitelman kaupunkitasoisesti, jossa näkyy koko keinovalikoima. Tarvitaan kaikkien vaikutusten yhteisarviointi, jotta tiedämme, mitä oikeasti kannattaa tehdä – ja mitä ei.
Esimerkiksi Kasvatuksen ja oppimisen toimialalla on täysin välttämätöntä rakentaa sopeuttaminen ja säästöt koko kaudelle siten, että tiedetään, mihin kehittämistoimiin voidaan keskittyä ja mitä jätetään pois. On kestämätöntä, että yhtenä vuotena päätetään toista ja toisena se kumotaan. Höylätään ja höylätään. Se luo epävarmuutta henkilöstölle, syö kehittämisintoa ja heijastuu suoraan palveluiden laatuun. Työntekijöillä on oikeus tietää, millä askelmerkeillä etenemme – ei vain ensi vuoteen, vaan useamman vuoden päähän. Tarvitaan siis koko kauden kattava linja – uudistusohjelma. Tämä alkaa poliittisesta linjanvedosta, josta viranhaltijat rakentavat kokonaisuuden kasaan.
Arvoisa valtuusto,
Tekisi mieli sanoa: missä Varia, siellä vastaus. Tiesittekö, että Varia on tavoittanut jo alkuvuonna yli 250 työtöntä koulutusten kautta? Tämä on juuri sitä vaikuttavuutta, jota tarvitsemme ja jota pitää vahvistaa. Toiminnanohjauksen kolmikanta: elinvoima-työllisyys-koulutus toimii.
Konkreettinen, vaikuttava koulutuspoliittinenpäätös on myös aikuisten perusopetuksen paikkamäärän lisääminen vähintään sadalla osallistujalla. Se on osa koulutuspolkua, osa työllisyyttä, osa kotoutumista – osa koko kaupungin tulevaisuutta. Juuri sitä, mistä aloitin: kokonaisvaikutusten arviointia.
Vielä lopuksi: kulttuuri on Vantaan voimavara. Se tuo elinvoimaa ja liimaa asukkaat yhteen vaikeinakin aikoina. Ehdotan, että kaupunginjohtaja ottaa vahvempaa profiilia Vantaan nostamiseksi kulttuurikaupunkien kärkijoukkoon.
Kiitos.
