Tänä vuonna Suomessa vietetään sivistyksen, kulttuurin ja julkisen hallinnon juhlavuotta teemalla ”Sydämen sivistystä 750 vuotta”. Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli perustettiin vuonna 1276. Se oli alku suomalaiselle julkiselle hallinnolle, koulutukselle ja sivistykselle.
Juhlavuosi muistuttaa kirkon roolista suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentajana. Se nostaa esiin kirkon ison merkityksen suomalaisen koulutuksen, demokratian ja osallisuuden sekä kulttuurin ja sivistyksen suunnannäyttäjänä. Samalla meitä haastetaan pohtimaan sivistyksen merkitystä tämän päivän elämässämme.
”Niin muuttuu maailma, Eskoni” näinhän tuo kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi Nummisuutareissa jo aikoinaan totesi. Kyllähän tuota muutosta on ollut niin maailmanlaajuisesti kuin kotitarpeiksi. Elämämme on monella tavalla muutoksessa ja murroksessa. Monella meistä on mielen kellareissa enemmän kuin tarpeeksi säilöttävää. Kun puut huojuvat sitä syvempiä juuria tarvitaan.
Aikamme osoittaa, että tämän ”kiihtyvän kierteen” keskellä ja vastapainona tarvitaan kulttuuria ja sivistystä. Niitä on esitetty jopa ratkaisuiksi aikamme haasteisiin. Sivistys nousee kirjoista ja kansista, taiteesta ja musiikista, mutta myös siitä, että näemme toisemme. Sivistys kutsuu meitä tielle toisen luo. Se on kykyä nähdä maailmaa myös toisen näkökulmasta ja luoda näin tilaa erilaisille äänille. Taide, kirjallisuus ja kulttuuri opettavat ymmärtämään toisia ihmisiä. Se on yhteiskunnan selkärankaa ja kokoava voima, joka rakentaa keskinäistä yhteyttä ja vastuuta sekä luottamusta tulevaan. Kulttuuri ja sivistys osaltaan tarjoavat ihmisille toivon, merkityksen ja selviytymiskyvyn lähteen, joka kantaa elämän taitekohdissa ja epävarmoina aikoina. Kulttuuriperintöä on tärkeä vaalia. Se kertoo siitä, mistä olemme tulleet, millaisille arvoille yhteiskuntamme on rakentunut ja millaisia tarinoita kannamme mukanamme sukupolvelta toiselle. Olisiko nyt sivistyksen renessanssin aika?
Jenni Karemo
Nurmijärven Opiston rehtori
Seppo Ahonen
Kenttärovasti, Nurmijärvi