Kokoomuksen Helsingin valtuustoryhmän puheenjohtaja Matias Pajula esitti 30.7.2026 suomi toisena kielenä eli S2-opetuksen lopettamista. Kansanedustaja Henrik Vuornos sen sijaan ehdotti, että S2-opetukseen osallistumiselle tulisi asettaa määräaika. Ymmärrän huolen suomalaisen koulun suunnasta ja maahanmuuttajataustaisten lasten puutteellisesta suomen kielen taidosta. Ratkaisuista olen kuitenkin eri mieltä. Vastaus haasteeseen löytyy oppimäärän valinnasta: kuka sen tekee?
Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus on nimi oppimäärälle, joka tukee kehittyvää kielitaitoa. Suomi on siis kaikille yhteinen, mutta opetuksessa on variaatioita. Suomen kielen opetuksen ammattilaiset ovat painokkaasti vedonneet siihen, että S2-opetusta ei leimattaisi virheellisin väittämin. He myös esittävät, että S1- ja S2 -opetusta ei eriteltäisi, vaan puhuttaisiin suomen kielen opetuksesta. Ammattilaiset huolehtivat siitä, millä oppimäärällä ja tasolla tämä tehdään. Tavoite on kaikille sama: riittävän hyvän suomen kielen osaaminen jatko-opintoja ja työelämää ajatellen.
S2-opetuksen lakkauttaminen ei vahvistaisi suomen kielen osaamista. Se poistaisi yhden tärkeimmistä keinoista sen opettamiseen. Mikäli S2-opetus olisi tehotonta ja turhaa, olisivat pedagogit varmasti esittäneet sen poistamista. Kelpoisia opettajia on koulutettu hyvin pitkään, joten senkin puolesta oppimäärä puoltaa paikkansa. Tärkeää on, että kaikki lapset oppivat tehokkaasti koulukielen, mikä takaa menestymisen eri oppiaineissa.
OAJ näkee nykyisen mallin hyvänä silloin, kun oppilas opiskelee osan ajasta oman ryhmänsä mukana ja saa osan ajasta erillistä, tehokasta kielen opetusta. Järjestö ei myöskään puolla S2-opetuksen lakkauttamista, mutta on nähnyt siinä kehittämistarpeita.
Parannuksia ja uudistuksia on juuri tehty mittavasti
1.8.2026 astui voimaan opetussuunnitelmauudistus, joka perustuu Orpon hallitusohjelmaan ja puoliväliriihen tavoitteisiin. Kansallisessa uudistuksessa huomio kohdistuu ennen kaikkea siihen, kenelle S2-opetus kuuluu, miten sen vaikuttavuutta arvioidaan ja miten oppilas voi siirtyä S1-oppimäärään. Eli tarkoitus on ollut arvioida, miten S2-opetus toimii ja tehdä siihen tarvittavia muutoksia. Uudet opetussuunnitelmat ovat sisäänajovaiheessa, ja siksikin nyt tarvitaan työrauha.
Tavoitteena on ollut muun muassa:
– varmistaa, että S2-oppilaat työskentelevät nykyistä vahvemmin samojen tekstien ja sisältöjen parissa kuin S1-oppilaat
– täsmentää S2-oppimäärään osallistumisen perusteita
– yhtenäistää oppimäärän valintakäytäntöjä
– tehdä S2:sta S1-oppimäärään siirtymisestä selkeämpi tavoite
– joustavoittaa oppimäärien välillä vaihtamista
Hallitus osoitti kokonaisuuteen kahdeksan miljoonan euron lisäpanostukset. Opetussuunnitelmauudistuksen käyttöönottamisen tukemiseksi on myönnetty koulutuksen järjestäjille yhteensä 6,4M euron avustus. Vantaa sai rahoitusta 407.099eur, Helsinki 783.436eur ja Espoo 612.048eur. Lisäksi Opetushallitus tuottaa ensimmäistä kertaa maahanmuuttotaustaisten oppilaiden suomen tai ruotsin taidon arviointityövälineen perusopetukseen yhteistyössä Jyväskylän ja Helsingin yliopistojen kanssa. Kyseessä on työväline, joka kattaa kaikki perusopetuksen vuosiluokat. Se auttaa opettajia arvioimaan entistä paremmin, mikä olisi oppilaalle tarkoituksenmukainen suomen tai ruotsin oppimäärä.
Lisäksi koulutuksen tasa-arvoraha (KOTA) on tarkoitus muuttaa pysyväksi tukimuodoksi. Toistaiseksi se on voimassa nelivuotiskauden ajan 2024-2027 ( 145 683 000 eur) ja se on tarkoitettu myönteisen erityiskohtelun tueksi, koulutuksellisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden lisäämiseksi segregoituneilla alueilla. Vantaalla rahoitus on 1,46Meur vuodessa ja tällä muun muassa palkataan lisää opetushenkilöstöä sekä tuetaan monikulttuuristen koulujen opetushenkilöstöä palkkaan kohdistuvalla korotuksella.
Varhaiskasvatus on keskeisessä asemassa. Koulukielen oppimiseen on panostettava jo ennen kouluun siirtymistä. Siksi valmistava esiopetus ja opetus ovat keskeisessä roolissa. Nähdäkseni varhaiskasvatuksen osalta on tiheään asutuilla alueilla mahdollisuus tasoittaa vieraskielisten osuutta. On myös tärkeä ohjata huoltajia siten, että kulttuuritaustat eivät kasaudu tiettyihin päiväkoteihin.
Opetusministeri Adlercreuz kirjoittaa blogissaan asiasta laajasti. Olen hänen kanssaan samoilla linjoilla. Ja yhtäkaikki on myös todettava, että teemme yhteiskunnassa merkittäviä panostuksia suomen kielen opetuksen kehittämiseksi ja oppimisen tueksi. Olisi kohtuullista tehdä tästä veronmaksajille laskutoimitus, kuinka paljon nuo panostukset ovat valtakunnallisesti tai kaupunkitasolla vuosittain. Tämä avaisi myös mahdollisuuden keskustelulle siitä, miten kuntien rahoitusta tulisi kehittää suhteessa niiden kantamaan yhteiskuntavastuuseen.
Kohti tarpeenmukaista ja tehokasta polkua
Vieraskielinen oppilas ja S2-oppilas eivät ole automaattisesti sama asia. S2 on oma äidinkielen ja kirjallisuuden oppimääränsä, jonka tarpeen tulee perustua oppilaan kielitaitoon. Oppimäärän tarkoituksenmukaisuutta pitää myös arvioida säännöllisesti; koko peruskoulun jatkuva S2-opiskelu ei ole itseisarvo. Uudistuksen taustalla vaikutti tutkimustieto siitä, että kouluissa on ollut hyvin kirjavia käytäntöjä oppilaiden ohjaamisessa. Moni oppilas ohjattiin S2-opetukseen automaattisesti pelkän vieraskielisen nimen, ulkomaalaisen taustan tai väestörekisterimerkinnän perusteella, vaikka kielellistä tarvetta ei olisi ollut. S2-oppimäärään kerran joutunut oppilas on saattanut opiskella sitä usein koko peruskoulun ajan, koska polkuja äidinkielen oppimäärään (S1) ei ollut määritelty selkeästi. Hän siis lukkiutui jopa väärään oppimäärään. Opetussuunnitelmauudistuksen tavoitteena on ollut varmistaa, että S2-oppimäärää opiskelevat vain ne, jotka sitä todellisuudessa tarvitsevat. Ja että siirtyminen S1-opetukseen on sujuvaa ja oikea-aikaista heti, kun kielitaito on riittävä. Eikä siitä tulisi mielestäni tehdä päätöstä vanhempien mielipiteen mukaan. Tämä on vielä uudistamatta, mikäli lainsäädäntö antaa myöden.
Vanhempien valinnanvapaus pitäisi poistaa: päätös tulisi perustua pedagogien ammatilliseen arvioon.
Lopuksi todettakoon, että koulussa vietetään aikaa vuosiluokasta riippuen n. 20-30 tuntia viikossa. Kielen oppimisen kannalta tapahtuu paljon muutakin merkityksellistä, kuin vain koulu. Kotona tehdyt panostukset, vapaa-aika ja harrastus sekä yhteisö, jossa vieraskielinen lapsi kasvaa, vaikuttavat kaikki osaltaan koulukielen haltuunottoon.