Kemianteollisuuden toimitusjohtaja Mikko Salo toi selkeästi esiin nuorten työelämätaitojen puutteet miltei samaan aikaan, kun 15-vuotiaiden PISA2026-tulokset julkaistiin. Näiden yhteenlaskettu fiiliskerroin oli huolestumisen ja tuskastumisen rajamailla. Ammatillisesta koulutuksesta siirtyy työelämään nuoria, joilla on heikot työelämä-, luku- ja matemaattiset taidot. Koulutusvastuu siirtyy työnantajille, tai sitten nuori jää vaille työtä ja riittäviä taitoja.
PISA-tulosten julkistuspäivä on mielipidehurmoksen juhlaa. Yhtäkkiä meiltä löytyy valtakunnasta melkoinen määrä asiantuntijoita, jotka eivät ole koulutusalalla, eivätkä kiinni opetusarjessa. Se on jokseenkin harmillista, koska keskustelu saattaa lähteä väärille urille sopivasti yksinkertaistaen. Panostukset perusopetukseen (kuten matematiikan ja äidinkielen tuntimäärän lisääminen, tuen uudistus, osaamistakuu) eivät näy näissä tuloksissa. On muistettava, että muutosten jälkeen tulokset saadaan viiveellä.
Onneksi suomalaisten nuorten osaaminen on edelleen OECD-maiden keskitasoa parempaa. Suomi sijoittui luonnontieteiden osaamisessa sijalle 12. Osallistujamaita oli yhteensä 91. Vuoden 2025 Pisa-tutkimuksen vaihtuvana aineena oli digitaalinen oppiminen. Siinä suomalaisnuoret sen sijaan pärjäsivät OECD-maiden keskiarvoa paremmin. Suomessa tutkimukseen osallistui keväällä 2025 yli kymmenentuhatta 15-vuotiasta yläkoululaista noin 240 eri koulusta.
Pohdintoja juurisyistä
Tutkimukseen vastanneet oppilaat ovat aloittaneet esiopetuksessa vuonna 2016. Pysähdytäänpä pohtimaan sitä koulupolkua, lapsuutta, jonka he ovat kasvaneet 2016-2025. Tabletit kouraan 2-vuotiaana, siitä suora jatkumo kännyköihin ja rajaton somepääsy, runsas selailu, nopeat virikkeet, elämän helppous – kaikkea on, kaikkea saa, harrastuksiin kuljetetaan autolla ovelta ovelle… Nämä ovat pohjarakennusaineina tavoitteelliseen, periksiantamattomaan, vastoinkäymisiä kohtaavaan, sinnikkääseen opiskeluun, joka vaatii keskittymistä ja vaivannäköä.
Peruskoulun opetussuunnitelma 2014/2016 lähti ohjaamaan toimintaa kouluissa: itseohjautuvuuden tulo, ilmiöpohjainen oppiminen, inkluusio, opettajan auktoriteettiaseman rapautuminen ja opetuksesta ohjaamiseen siirtyminen. Lisäksi taidekasvatusta on vähennetty, mikä taas opettaa keskittymistä ja usein myös hienomotorisia taitoja. Yksilöiden tukeminen on aiheuttanut tavoitteiden laskuun ja opetuksen yksinkertaistamiseen. Oppimisen tuen kautta sisältöjä on yksinkertaistettu, tavoitteita madallettu ja etenemisestä on tehty joustavaa, jotta nekin pysyvät mukana, jotka eivät jaksa harjoitella ja nähdä vaivaa. Olemmeko samalla kadottaneet vahvan eriyttämisen ylöspäin niille, joilla on potentiaalia? Opettajat toivovat erityisryhmiä takaisin: ei siksi, että ne olisivat leimaavia, vaan oppimisen turvaamiseksi.
Tutkimus osoittaa, että kouluun sitoutuminen on vähentynyt. Sinnikkyyden puute näkyy opettajien mukaan opetuksen arjessa. Oppimiserot ovat kasvaneet ja erityisen tuen tarve on kasvanut roimasti. Haasteita on myös hyväosaisista perheistä tulevilla. Syytä tähän täytyy varmasti tutkia vielä tarkemmin. Maahanmuuttotaustaisia oli kyselyssä vain 7%. Osaamiseroja on edelleen, mutta kantaväestön osaamistaso on laskenut yhtälailla.
Yksittäinen syy ei selitä tätä osaamistason laskua. Yhteiskunta on aikalailla rikki: nykyiset keinot eivät riitä ja ovat reagointia ongelmiin. Vanhemmat tarvitsevat apua ja tukea kasvatuksessa.
Varhaiskasvatus ratkaisee
Aivan keskeistä on varhaiskasvatuksen rooli. Virossa pärjätään meitä paremmin, vaikka jossakin vaiheessa he ottivat meistä mallia. Siellä varhaiskasvatuksen käynyt lapsi ei siirry opetukseen ilman viron kielen osaamista. Meiltä puuttuvat yhteiset vakan tavoitetasot. Tuki pitää saada kohdalleen jo vakassa. Tällä on iso merkitys, miltä tasolta perusopetukseen ponnistetaan. Varhaiskasvatuksen henkilöstön tulee olla suomen kielen taitoista. Ja huoltajien tulee myös panostaa kielen oppimiseen – kasvatusta ei voi ulkoistaa.
Arvostammeko riittävästi koulutusta? Millaisessa asemassa koulunkäynti on arjessa? Olen esittänyt aiemmin sivistystakuuta, ja pysyn tässä ehdotuksessa edelleen.
Takaisin perusasioihin
Lapa pystyyn virheen merkiksi. Lukemaan oppii vain lukemalla. Aika ei riitä tähän yksin koulussa, vaan sitä tulee tehdä myös kotona. Syitä ovat printtilukemisen väheneminen ja pitkäjänteisyyden puute. Tutkimuksen mukaan vain 41 prosenttia oppilaista yrittää kovemmin, kun tehtävä tuntuu vaikealta.
Varsinaisiin juurisyihin pitäisi puuttua kovemmin. Kaivataan peruutusta perusasioihin! Tämä ei ole minun oma mielipiteeni, vaan asia, jota psykologit ja nuorisolääkärit toistavat. Uni, terveellinen ruoka, säännöllinen elämänrytmi, lukeminen, liikkuminen ja yhteisöllisyys, harrastukset (erityisesti taide), rakkautta ja rajoja.
Arvostammeko riittävästi koulutusta? Millaisessa asemassa koulunkäynti on arjessa? Olen esittänyt aiemmin sivistystakuuta, ja pysyn tässä ehdotuksessa edelleen. Se koskee sekä lapsia että aikuisia. Toinen vaihtoehto voisi olla kasvatustakuu. Meillä menee valtavasti taloudellista resurssia osaamisvajeen paikkaamiseen. Samaan aikaan juurisyyt syöttävät koko ajan lisää ongelmia. Ainut mikä auttaa, on juurisyihin puuttuminen.
Tasokokeet eivät korjaa yhteiskunnallisia juurisyitä – ne ovat vain yksi työväline. Vika ei ole suinkaan yksinomaan opetuksessa: opettajilla on osaamista, materiaalia, tekniikoita ja yhteistyötä enemmän kuin koskaan aiemmin. Kyllä he tietävät, mitä lapsi osaa ja mitä ei. Mutta eivät hekään mahdottomaan pysty. On esitetty, että tarvitaan enemmän apua ja varhaisemmassa vaiheessa – siis oikea-aikaisesti.
Kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin on tehty leikkauksia. Mutta perusopetukseen käytetyt eurot ovat jopa kasvaneet! Leikkaukset eivät ole siis kuntatasolla kohdistuneet perusopetukseen tai varhaiskasvatukseen, kuten on virheellisesti väitetty. Kuntakohtaisia eroja saattaa olla siinä, miten poliittinen tahtotila on toteutunut. Tästä kun poistetaan seiniin ja muuhun ylläpitoon liittyvät kustannukset, niin opetukseen käytetyt eurot ovat pysyneet kuta kuinkin samalla tasolla. Kuntaliiton tietojen mukaan Perusopetuksen oppilasmäärä on lähtenyt laskuun, mutta kustannukset eivät ole pienentyneet. Vuonna 2025 kunnat käyttivät esi- ja perusopetukseen 7,4 miljardia euroa, 1,6 prosenttia edellisvuotta enemmän. Varhaiskasvatukseen käytettiin 4,2 miljardia euroa, 1,3 prosenttia edellisvuotta enemmän. Pienenevät ikäluokat eivät merkitse automaattisia säästöjä.
Kannatan ajatusta, että kolmannelle luokalle ei siirretä oppilasta, jolla on puutteelliset suomen kielen, kirjoittamisen ja matematiikan taidot. Tämä tarkoittaa tarkkaa seulontaa, sekä valmistautumista siihen, että tarvitaan vaihtelevaa lisätilaa kakkosluokkalaisille. Kouluilta pitäisi löytyä siis ylimääräisiä tiloja tarpeen tullen. Tällaiseen ei varmasti olla valmiita. Resurssipuheen taustalla on siis sekä opetushenkilöstön että tilojen lisääminen. On kuitenkin aiheellista kysyä, miksi emme lisäisi yhtä lailla kodeissa omaa aikaresurssiamme kaikkein tärkeimpään sen sijaan, että se sysätään koulujen ja kuntien vastuulle.