Mihin vapaa sivistystyö on menossa? Kysymys on juuri nyt kiinnostavampi kuin pitkään aikaan. Opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman vapaan sivistystyön tulevaisuustyöryhmän 15.9. julkaisema väliraportti piirtää kuvaa toimintaympäristöstä, jossa muutoksen vauhti kiihtyy – ja jossa sivistyksen tarve pikemminkin kasvaa kuin vähenee.
Raportti tekee yhden asian selväksi: vapaata sivistystyötä tarvitaan tulevaisuuden Suomessa. Tästä olen täysin samaa mieltä ja valmis myös toimimaan asian puolesta.
Vapaa sivistystyö terminä ei välttämättä avaudu suomalaisille kovin helposti, mutta toiminta itsessään on monelle erittäin tuttua. Siksi tulevassa kokonaisuudistuksessa on tärkeä myös pohtia uutta termiä tälle koulutusjärjestelmän osalle. Kansalaisopistot, kansanopistot, kesäyliopistot, liikunnan koulutuskeskukset ja opintokeskukset muodostavat viiden oppilaitosmuodon kokonaisuuden, joka kuuluu suomalaiseen koulutusjärjestelmään. Vuonna 2024 vapaan sivistystyön koulutuksiin osallistui noin 930 000 opiskelijaa ja osallistumisia kertyi yhteensä noin 1,8 miljoonaa.
Kyse ei siis ole koulutusjärjestelmän marginaalista. Kyse on laajasta koulutuksen, oppimisen, osallisuuden ja hyvinvoinnin verkostosta, joka ulottuu läpi Suomen.
Ykköseksi nousee osaaminen
Tulevaisuustyöryhmä tunnistaa kuusi strategista kehittämissuuntaa: jatkuvan oppimisen ja osaamis- ja koulutustason nostamisen, demokratiataidot ja resilienssin, tekoäly- ja digiosaamisen, hyvinvoinnin vahvistamisen, kotoutumisosaamisen hyödyntämisen sekä harvaan asuttujen alueiden, aluekehityksen ja kestävyysmurroksen.
On merkillepantavaa, että listan ensimmäiseksi on nostettu osaaminen.
Tämä on mielestäni olennainen viesti. Vapaa sivistystyö ei ole vain vapaa-ajan toimintaa tai mukava lisä muun koulutusjärjestelmän rinnalla. Se on osa Suomen vastausta osaamistason nostamiseen, jatkuvan oppimisen tarpeeseen ja työelämän nopeaan muutokseen. Raportti nostaa esiin myös pienet osaamiskokonaisuudet, osaamismerkit, nivelvaiheet ja uudenlaiset polut tutkintokoulutukseen ja työelämään. Vapaan sivistystyön etuina ovat juuri nopeus, joustavuus ja kyky rakentaa oppimista ihmisen elämäntilanteen ympärille.
Tälle on tarvetta. Raportin mukaan Suomessa arvioidaan olevan peräti 410 000–480 000 työikäistä, joilla ei ole riittäviä perustaitoja yhteiskunnassa selviytymiseen. Samalla nuorten aikuisten koulutustason kehitys haastaa Suomea ja vähintään puolella miljoonalla yli 65-vuotiaalla digitaaliset perustaidot puuttuvat tai ovat puutteelliset.
Näissä luvuissa on jo itsessään vahva perustelu sille, miksi vapaan sivistystyön osaamispotentiaali kannattaa tunnistaa nykyistä paremmin.
Sivistyspedagogiikka voi olla juuri se kilpailuetu, jota tarvitsemme
Raportin kiinnostavimpia käsitteitä on sivistyspedagogiikka.
Vapaan sivistystyön perustana oleva laaja sivistyskäsitys tarkoittaa raportissa kykyä oppia, ymmärtää ja toimia vastuullisesti osana yhteiskuntaa ja muuttuvaa maailmaa. Sivistyspedagogiikassa ihminen nähdään aktiivisena, osallisena ja jatkuvasti oppivana yhteiskunnan jäsenenä. Oppiminen ei rajoitu tietojen ja taitojen hankkimiseen, vaan siihen kuuluvat myös kriittinen ajattelu, vuorovaikutus, yhteisöllisyys ja vastuullinen toiminta.
Juuri tässä saattaa olla vapaan sivistystyön tulevaisuuden ydin.
Kun koulutusjärjestelmään kohdistuu samanaikaisesti paineita osaamistason nostamisesta, tekoälymurrokseen vastaamisesta, kotoutumisesta, demokratian vahvistamisesta ja ihmisten hyvinvoinnin tukemisesta, emme tarvitse pelkästään lisää yksittäisiä kursseja. Tarvitsemme pedagogiikkaa, joka kykenee tavoittamaan erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä ja vahvistamaan heidän toimijuuttaan.
Matalan kynnyksen osallistuminen, ohjauksellisuus, yhteisölliset oppimisympäristöt ja opiskelijan elämäntilanteen huomioiminen eivät ole vapaan sivistystyön sivutuotteita. Ne ovat sen erityisosaamista.
Kuusi kehittämissuuntaa kertovat jotakin suurempaa Suomesta
Kun raportin kuutta kehittämissuuntaa katsoo kokonaisuutena, huomaa nopeasti, ettei kyse ole vain vapaan sivistystyön sisäisestä kehittämislistasta.
Osaaminen, demokratia, tekoäly, hyvinvointi, kotoutuminen, alueiden elinvoima ja kestävyys kytkeytyvät yksilöiden arkeen, työpaikkoihin, yhteisöihin, kuntiin ja koko yhteiskuntaan. Ne ovat suomalaisen yhteiskunnan tulevien vuosien läpileikkaavia kysymyksiä.
Samaan aikaan vapaan sivistystyön toimintaympäristö muuttuu rajusti. Tulevaisuustyöryhmä nostaa esiin teknologisen murroksen, väestörakenteen muutoksen ja alueellisen eriytymisen, perustaitojen puutteet, turvallisuuden ja demokratian kestävyyden, julkisen talouden haasteet sekä kestävyysmurroksen.
Tämä tekee vapaan sivistystyön roolista kiinnostavan. Sen tehtävä ei ole ratkaista yksin kaikkia näitä ongelmia. Sen verkosto, pedagoginen osaaminen, saavutettavuus ja kyky reagoida nopeasti tekevät siitä kuitenkin yhden niistä rakenteista, joiden kautta yhteiskunta voi vahvistaa ihmisten kykyä selvitä muutoksesta.
Sivistys ei tässä katsannossa tarkoita vain tietämistä. Se tarkoittaa valmiutta oppia uutta, arvioida tietoa kriittisesti, ymmärtää toisia, osallistua yhteiskuntaan ja muuttaa omaa toimintaa maailman muuttuessa.
Uudistaminen on tarpeen – mutta vaikuttavuus ratkaisee
Väliraportin keskeinen johtopäätös on selkeä: vapaan sivistystyön lainsäädäntöä, rahoitusjärjestelmää ja toimintatapoja on tarpeen päivittää, jotta järjestelmän potentiaalia pystytään hyödyntämään täysimääräisesti. Samalla työryhmä nostaa esiin tarpeen vahvistaa alueellista yhteistyötä, kehittää vaikuttavuutta ja tarkastella vapaata sivistystyötä nykyistä yhtenäisempänä kokonaisuutena. Varsinaiset ehdotukset ja suuntaviivat lainsäädännön, rahoituksen ja yhteistyön kehittämiseksi on tarkoitus valmistella vuoden 2026 loppuun mennessä.
Vaikuttavuuden nostaminen keskusteluun on tärkeää. Vapaan sivistystyön on pystyttävä entistä paremmin tekemään näkyväksi se muutos, jonka toiminta ihmisissä, yhteisöissä ja yhteiskunnassa saa aikaan.
Ei riitä, että tiedämme osallistujamäärän tai opetustuntien määrän. Tarvitsemme tietoa siitä, lisääntyykö osaaminen, paraneeko toimintakyky, vahvistuuko osallisuus, syntyykö uusia koulutus- ja työelämäpolkuja ja pystymmekö tavoittamaan myös niitä ihmisiä, jotka muutoin jäävät koulutuksen ulkopuolelle.
Silloin vapaa sivistystyö näyttäytyy juuri siinä mittakaavassa, jossa sitä tulevaisuudessa pitäisi tarkastella: yhteiskunnallisena investointina sivistykseen, osaamiseen ja toimintakykyyn.
Tarvitaanko Suomeen sivistystakuu?
Tulevaisuustyöryhmän väliraportti antaa hyvän pohjan seuraavalle keskustelulle. Yksi siihen tuotava ajatus voisi olla pitkäkestoinen suomalainen sivistystakuu.
Sivistystakuu voisi tarkoittaa yhteiskuntasopimuksen kaltaista pitkäjänteistä tahtotilaa: yhteistä sitoutumista siihen, että jokaisella Suomessa on läpi elämän mahdollisuus ylläpitää ja uudistaa osaamistaan, perustaitojaan, toimintakykyään ja valmiuksiaan osallistua yhteiskuntaan – asuinpaikasta, iästä ja elämäntilanteesta riippumatta.
Se ei olisi yhden hallituskauden hanke eikä yhden koulutusmuodon ohjelma. Sen ytimessä olisi ajatus siitä, että teknologian, väestörakenteen, työn ja maailman muuttuessa sivistyksen on pysyttävä mukana koko ihmisen elämän ajan.
Suomen tulevaisuutta ei rakenneta vain tutkinnoilla, rakenteilla tai järjestelmillä. Se rakennetaan ihmisillä, jotka osaavat oppia, ymmärtää ja toimia muuttuvassa maailmassa.
Siinä tehtävässä vapaalla sivistystyöllä on paljon annettavaa.