Tämä on itselleni yksi vuoden lempiviikoista. Ei pelkästään siksi, että toukokuu koittaa, vaan vuotuinen Sivistysviikko saa oman arvokkaan paikkansa. Olen aina ja yhä vain huolissani siitä, että sivistyksestä puhutaan liian vähän. Sitä arvostetaan ja arvotetaan harmillisen haastavana, harvojen akateemisena oikeutena. Mitä se ei todellakaan ole.
Ihan viime aikoina on myös väitetty, että sivistys olisi ikävä sana ja että se olisi kenties uhrattu datalle ja rahalle. Että tieto, kulttuuri ja ymmärrys olisivat sen myötä hukkateillä, eikä akateemiset yhteisötkään enää tohdi moista termiä käyttää. Olen tästä eri mieltä. Uskon vahvasti, että sivistys on meistä itsestämme kiinni ja elää vahvana. Se on asenne. Hämeenlinnan kulttuuripäällikkö Janne Nieminen on oivallisesti todennut, että ”Kulttuuri on kuin sisäilmaongelma. Jos sitä ei aktiivisesti torju, itiöt leviävät kaikkialle.” Ja siinä hän on oikeassa. Ei kulttuuria, taidetta tai sivistystä saada katoamaan mittaamalla tai rahoitusta pienentämällä (huom! eri asia kuin kokonaan poistamalla). Kulttuurintekijät ovat luovia, he kyllä keksivät keinot jatkaa ja uudistua, tehdä radikaalejakin ratkaisuja ja olla suunnannäyttäjiä. Tiedämme, että parhaimmillaan kulttuuri ja taide on voima, joka puhuttelee ja saa myös aikaan asioita – sivistyneesti. Se ei tapahdu saksia heiluttelemalla, huutamalla ja räyhäämällä.
Sivistys ei ole myöskään suoranaisesti tietty mielipide tai kokoelma tiettyjä mielipiteitä. On mahdollista, että sivistyneet ihmiset päätyvät erilaisiin näkemyksiin, mutta he pohjaavat kantansa tietopohjaan. On myös mahdollista muuttaa mielipidettään tiedon lisääntyessä. Sivistykselle on mielestäni ominaista kuitenkin, että se ei pohjaudu luuloihin, epäilyksiin tai kuulopuheisiin. Tulevaisuutemmekin keskeinen kysymys on, miten laaja-alaisesti pystymme ajattelemaan. Tämä ilmenee keskustelukulttuurissa ja eritoten sen kärjistymisessä.
Sen sijaan ajakohtaistakin ajankohtaisempi ajatus on professori Tuomas Heikkilän Turun Sanomien kolumnissa (26.4.2024). Hän korostaa, että sivistys saattaa kolhiintua leikkausten myötä, mutta ei sen ydin minnekään katoa, koska sivistys ei ole riippuvainen rahoituksesta tai taloudellisesta tuesta. Tähän lisäisin, että sivistyksellä ei ole myöskään tekijänoikeuksia. Heikkilä nostaa kolumnissaan äärimmäisen arvokkaan näkökulman esiin: ”Sivistynyt ihminen kestää koettelemuksia ja leikkauksia. Ei siksi, että hän kääntäisi hyvin kasvatettuna alistuneesti toisen posken – vaan siksi että hän näkee hetkellisen kurjuuden yli. Hän tietää, että synkimmilläkin hetkellä asioihin voi vaikuttaa.” Niin juuri. Peräänkuulutaan itsekin vahvasti yksilöiden omaa vastuuta: toimitaan aktiivisesti ja etsitään ratkaisuja – ei vajota valitukseen. Voisiko ollakin niin, että sivistynyt ihminen hyödyntää dataa edistääkseen sivistystä?
Jaettu sivistys näkyy siinä, miten kohtaamme toisemme arjessa. Miten käytämme tietoa hyvään. Eli ennen kaikkea se on tekoja, jotka kuorruttuvat ajan saatossa kokemuksella, ymmärryksellä ja taidoilla. Huojentavaa kyllä, se ei siis suinkaan tarkoita ainoastaan kirjaviisautta tai fiinejä puitteita, eikä varsinkaan titteleitä ja statuskamppailua. Kaipaan kovasti sitä, että Sivistys 3.0 on helposti lähestyttävä, elämänmakuinen, ihana ja rakastettava elämänkumppani ihan jokaiselle.
Eläköön sivistys!
